Imatran Moottorikerhon Matias Vesterinen karsiutui EM-sarjan finaalieristä Italiassa — Kotimaan kilpailukausi käyntiin ensi sunnuntaina

Vesterisen tavoitteena on päästä ensimmäistä kertaa urallaan kahden erän yhteistuloksissa palkintokorokesijoitukselle MX2-luokassa.

Matias Vesterinen -tiedotus

Matias Vesterisen alkukausi on ollut vaihteleva.
Matias Vesterisen alkukausi on ollut vaihteleva.

Imatran Moottorikerhon Matias Vesterinen ei selviytynyt aika-ajosta finaalieriin motocrossin Euroopan mestaruussarjan kolmannessa osakilpailussa Italiassa viime viikonloppuna. Nyt 16-vuotiaan katse on tiukasta kärkikolmikossa, kun Suomen mestaruussarja käynnistyy Hyvinkäällä sunnuntaina.

Vesterisen kausi 125-kuutioisten pyörien EMX125-luokan EM-sarjassa on käynnistynyt vaihtelevasti. Hän jäi rajun kaatumisen seurauksena ilman pisteitä kauden avauksessa Hollannissa. Toisessa osakilpailussa Italian Trentinossa irtosi hyvät pisteet osakilpailun kahdeksannella sijalla.

Viime viikonloppuinen kolmas osakilpailu Italian Mantovassa meni puolestaan penkin alle, sillä Vesterinen jäi omassa aika-ajoryhmässään 22:ksi, kun 20 nopeinta selvisi 40 ajajan EM-eriin. Jatkopaikkaan olisi tarvittu reilua kymmenystä nopeampi aika.

— Sain tehtyä kaksi ok kierrosta. Sillä nopeammalla jäin tosin pitkäksi aikaa hitaamman kuskin taakse. Kun pääsin hänestä ohi, laitoin vahingossa välivapaan juuri ennen hyppyriä. Sen jälkeen aloin jännittää, kun jatkopaikka ei irronnut. Tein virheitä muilla yrityksilläni ja kaaduinkin pari kertaa. Myös rata alkoi kulua ja esimerkiksi pattisuoran alku meni jo huonoksi, mikä vaikeutti nopeamman kierrosajan tekemistä, Vesterinen kertoo tiedotteessa.

Ensi sunnuntaina Vesterinen aloittaa kotimaisen kilpailukautensa Hyvinkään Vauhtipuistossa, missä korkataan käyntiin Suomen mestaruussarja luokissa MX1, MX2 sekä alle 15-vuotiaiden MXC/A. Vesterisen tavoitteena on päästä ensimmäistä kertaa urallaan kahden erän yhteistuloksissa palkintokorokesijoitukselle MX2-luokassa.

Viime vuonna Vesterinen ajoi ensimmäisellä täydellä aikuisten kilpailukaudellaan parhaimmillaan kertaalleen MX2-luokan erässä kolmanneksi. Ruokolahtelainen oli SM-loppupisteissä seitsemäs. Alle 18-vuotiaiden Suomen cupissa irtosi mestaruus.

Luetuimmat