Voimistelun nuorten MM-kisat käynnissä parhaillaan Moskovassa, mukana imatralainen Lisa Jamil

Alkupäässä kisannut Jamil sai oman urakkansa valmiiksi lauantaiaamuna. Lopullinen sijoitus on vielä avoinna, sillä kisat jatkuvat.

Suomen voimisteluliitto

MM-kisat jatkuvat Moskovassa sunnuntaihin saakka. Kuvassa vasemmalta oikealle Lisa Jamil, nuorten maajoukkue sekä Sofia Egorova.
MM-kisat jatkuvat Moskovassa sunnuntaihin saakka. Kuvassa vasemmalta oikealle Lisa Jamil, nuorten maajoukkue sekä Sofia Egorova.

Rytmisen voimistelun nuorten maailmanmestaruuskisat käynnistyivät Moskovassa perjantaina. Kisat jatkuvat sunnuntaihin saakka, jolloin vuorossa ovat finaalit.

Suomea MM-kisoissa edustavat Imatran Voimistelijoiden Lisa Jamil sekä Sofia Egorova Vantaalta. Lisäksi mukana on rytmisen voimistelun nuorten maajoukkue.

Yksilökarsintojen alkupäässä kilpailleen Lisa Jamilin urakka alkoi perjantaina pallo-ohjelmalla.

Lauantaiaamuna Jamilin kisat jatkuivat keila- ja nauhaohjelmilla.

Kaikki kolme välinettä on nyt käyty läpi ja Jamilin osalta kisat ovat ohi, kertoo kisapaikalta tavoitettu Lisa Jamilin äiti Anna Styrkul.

— Lopullista sijoitusta ei vielä tiedetä. Muiden suoritukset jatkuvat ja kisat ovat yhä käynnissä, Styrkul kertoo.

Perjantaisen pallo-ohjelman jälkeen Jamil oli sijalla 23. Vasta myöhemmin selviää, mikä on sijoitus lauantain suoritusten jälkeen.

Mukana on kaikkiaan noin 60 voimistelijaa, joista finaaliin pääsee vain kahdeksan.

Lisa Jamilia ei siis finaalissa nähdä, mutta tämä oli äidin mukaan arvattavissa jo etukäteen, sillä maailman parhaiden joukkoon on vielä matkaa. Tavoitteena oli mahdollisimman hyvät suoritukset, ja tässä onnistuttiin ainakin äidin mielestä.

— En ole vielä ehtinyt jutella valmentajan kanssa, miten hänen mukaansa kisat menivät, Anna Styrkul kertoo.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset