Ketterä löi Peliitat ja nousi välieriin Suomen Cupissa

Tällä viikolla edessä on kaksi ottelua välierävastustaja Tampereen Kooveetä vastaan.

Kai Skyttä

Arkistokuvassa Ketterä tuulettelee Mestiksen pudotuspeleissä aikaisemmin tänä keväänä.
Arkistokuvassa Ketterä tuulettelee Mestiksen pudotuspeleissä aikaisemmin tänä keväänä.

Suomen Cupin toisesta puolivälieräottelusta ja jälkeen pelatusta 20 minuutin mittaisesta kolmannesta ottelusta muodostui Ketterän juhlaa, kerrotaan joukkueen kotisivuilla. Ketterä eteni kotijäällä Peliittoja vastaan pelatusta otteluparista jatkoon.

Ensin Ketterä voitti toisen osaottelun maalein 5-1 (2-0,1-1,2-0) ja vei sen jälkeen nimiinsä kolmannen ottelun lukemin 2-0 (2-0).

Ketterän välierävastustaja Suomen Cupissa on Tampereen Koovee. Ottelut jatkuvat keskiviikkona Tampereella ja perjantaina on jälleen kotiottelun vuoro.

Luetuimmat