Huoli tulevaisuudesta varjosti Imatran Golfin syyskokousta: ”Tavoitteena on jättää uusi tarjous golfkentästä”

Yhdistyksen varapuheenjohtajan Toni Turkkilan mukaan kaupat golfkentästä olisi jo tehty, jos seura olisi upporikas.

Tarja Turkkila

Imatran Golf ry:n syyskokous pidettiin huolestuneissa tunnelmissa. Kuvassa hallituksen puheenjohtaja Anu Urpalainen, syyskokouksen puheenjohtajana toiminut Reijo Rinkinen sekä sihteeri Johanna Väkeväinen.
Imatran Golf ry:n syyskokous pidettiin huolestuneissa tunnelmissa. Kuvassa hallituksen puheenjohtaja Anu Urpalainen, syyskokouksen puheenjohtajana toiminut Reijo Rinkinen sekä sihteeri Johanna Väkeväinen.

Huoli tulevaisuudesta varjosti Imatran Golfin syyskokousta, joka pidettiin torstaina Imatralla.

Kokoukseen oli saapunut 34 seuran jäsentä. Moni halusi saada oikeaa tietoa hyvin epätavallisesta tilanteesta.

Imatran kaupunki on muun muassa yhdessä seuran kanssa jättänyt golfkentästä kaikkiaan kolme ostotarjousta, ja Stora Enso on hylännyt ne kaikki, kertoo yhdistys tiedotteessaan.

Varapuheenjohtaja Toni Turkkilan tietojen mukaan seura ei ole jättänyt vielä uutta tarjousta. Sellainen on tarkoitus kuitenkin hänen tietojensa mukaan tehdä mahdollisesti jo ennen joulua.

— Meillä on edelleen vahva tahtotila pelata golfia Imatralla ensi kesänä. Ja sen eteen tehdään koko ajan töitä, Turkkila sanoo.

Kaikki kulminoituu nyt rahaan. Turkkilan mukaan kaupat golfkentästä olisi todennäköisesti jo tehty, jos seura olisi upporikas.

Urpalainen mukana neuvotteluissa

Neuvotteluissa seuraa edustaa puheenjohtaja Anu Urpalainen. Häntä ei tavoitettu perjantaina eikä lauantainakaan kommentoimaan tilannetta.

Syyskokouksesta laaditun seuran tiedotteen perusteella ratkaisu voi syntyä hyvinkin nopeasti. Käynnissä on Anu Urpalaisen mukaan edelleen monta varteenotettavaa ”näytelmää”.

— Tapahtumat tulevat saamaan mitä ilmeisemmin jonkinlaisen lopullisen käänteen hyvinkin nopeasti, koska loppuvuosi lähestyy. Hyviä vaihtoehtoja on onneksi vielä olemassa, tiedotteessa sanotaan.

Toni Turkkila ei avaa tarkemmin, mitä nämä tiedotteessa mainitut hyvät vaihtoehdot ovat.

— Asioita ei haluta vielä julkisuuteen, koska neuvottelut ovat kesken.

Koko prosessi on ollut niin jännittävä, että tässä olisi aineksia vaikka kaupungin teatterin näyttämölle, Turkkila jatkaa.

Hallituksessa tuttuja nimiä

Syyskokouksessa käsiteltiin myös sääntömääräiset asiat.

Hallitukseen valittiin Anu Urpalaisen ja Toni Turkkilan lisäksi Johanna Väkeväinen, Hannu Savola, Ossi Sorjonen, Elina Metsi, Irma Hujanen ja Tarja Turkkila.

Koska tilanne elää, vuoden 2020 toimintasuunnitelmaa ja talousarviota joudutaan tarkentamaan myöhemmin. Asiaan palataan 16. tammikuuta 2020.

Juttua muokattu 1.12. klo 11.26: Toisin kuin tekstissä aiemmin luki, Toni Turkkila ei ole sanonut, että kaikki kulminoituu nyt rahaan.

Luetuimmat

Kommentoidut