Karhumäen katsomo- ja tekonurmiremontit valmistuvat kesäkuussa — Hyvinvointilautakunta ottaa kantaa vanhan tekonurmen jatkokäyttöön kesäkuussa

Vanha tekonurmi on jo poistettu. Ensi viikolla alkaa uuden tekonurmen asennus.

Joonas Tapaninen

Karhumäen urheilukentän uusi katsomo on loppusilausta vaille käyttövalmis.
Karhumäen urheilukentän uusi katsomo on loppusilausta vaille käyttövalmis.

Karhumäen tekonurmikentän remontti etenee aikataulussa. Uuden kentän on tarkoitus olla käyttökunnossa 14. kesäkuuta mennessä.

Vanha tekonurmi on jo poistettu ja pohjatyöt saatu valmiiksi.

— Nyt on pohja oikaistu ja tasauskerrokset vedetty. Ensi viikolla alkaa itse nurmen asennus, kertoo rakennuttaja Henry Tapiola Imatran rakennuttajayhtiö Mitralta.

Joonas Tapaninen

Vanha tekonurmi poistettiin viime viikolla. Pohjatyöt uutta varten on saatu valmiiksi.

Nurmen asennukselle on varattu kaksi viikkoa, jossa on mukana jonkun verran pelivaraa.

— Näin on ilmoitettu sen takia, että jos sattuu huonoja kelejä, niin esimerkiksi liimauksia ei päästä silloin tekemään, Tapiola selvittää.

Vanhan tekonurmen jatkokäyttö auki

Urakkahinta on 245 000 euroa, josta tekonurmen osuus on noin 215 600 euroa. Tekonurmen hinta on 22 euroa neliö ja sen alle asennettava joustoalusta maksaa kuusi euroa neliöltä. Kentän pinta-ala on 7 700 neliömetriä.

Vanha tekonurmi on tarkoitus kierrättää, mutta sen tarkka käyttötarkoitus ei ole vielä ratkennut. Hyvinvointilautakunta ottaa kantaa jatkokäyttöön seuraavassa kokouksessaan 18. kesäkuuta.

Joonas Tapaninen

Näissä puitteissa kelpaa seurata urheilukisoja.

Hyvinvointi- ja koulutuspalveluiden erityisasiantuntija Harri Valtasola Imatran kaupungilta kertoo, että tekonurmelle on ollut monenlaista kysyntää.

— Hyödynnetäänkö se sitten kolmannen sektorin käyttöön vai myydäänkö eniten tarjoavalle, siitä täytyy kysyä poliitikoilta, sillä tekonurmen rahallinen arvo on sen verran iso, Valtasola toteaa.

Joonas Tapaninen

Katsomo kaipaa enää kaiteita. Viimeistelytöitä tehdään tulevina viikkoina.

Karhumäen urheilukentän puolella alkaa olla myös valmista. Katsomoremontti on loppusuoralla, ja kesäkuun puoliväliin mennessä töiden pitäisi olla ohi.

— Enää tehdään pieniä fiksauksia ja asennetaan kaiteita, muutenhan se alkaa olla pitkälti valmiina, Henry Tapiola tähdentää.

Luetuimmat