Polkua, kivikkoa ja juurakkoa — Maastopyöräilytapahtuma kokosi satoja harrastajia Imatralle

Imatran Urheilijoiden järjestämä Imatra MTB -maastopyöräilytapahtuma starttasi lauantaina Ukonniemestä. Talkoohengellä pystytetty tapahtuma tarjosi enemmän, kuin pelkän cupin osakilpailun.

Taneli Toikka

Ukonniemen Stadionin hiekka pölisi, kun noin kolmesataa maastopyörää ampaisi liikkeelle.
Ukonniemen Stadionin hiekka pölisi, kun noin kolmesataa maastopyörää ampaisi liikkeelle.

Helteinen Ukonniemen Stadion muuttui hetkeksi isoksi hiekkapilveksi, kun yli kolme sataa maastopyöräilijää lähti yhtä aikaa matkaan. Imatra MTB -maastopyörätapahtuma valtasi Ukonniemen, Rauhan ja Mustalammen sekä niiden välisten alueiden maastot lauantaina iltapäivällä.

Tavallisia kilpailutapahtumia järjestetään ihan tarpeeksi. — Jaakko Hasu

Tapahtuma oli osa kansallista marathon cupia, mutta Imatran osakilpailun erikoisuutena oli se, että myös ilman kilpailulisenssiä pääsi mukaan. Matkoja oli kolme: 10, 30 ja 60 kilometriä. Eri sarjoja löytyi kahdeksanvuotiaista kuusikymppisiin.

Komea määrä osallistujia

Imatran Urheilijoiden pyöräilyjaosto järjesti Imatra MTB -tapahtuman nyt seitsemättä kertaa. Kilpailunjohtaja Antti Heikkinen kertoo, että tapahtumaa on onnistuttu kasvattamaan joka vuosi. Tänä vuonna ennakkoon ilmoittautuneita oli reilut pari sataa, ja lauantaina viivalla oli noin kolme sataa pyöräilijää.

Taneli Toikka

Ukonniemen Stadionin läheisellä polkuosuudella Elias Kivimäen peesissä Maxim Vakulenko.
Ukonniemen Stadionin läheisellä polkuosuudella Elias Kivimäen peesissä Maxim Vakulenko.

Imatran Urheilijoiden pyöräilyjaoston puheenjohtaja Jaakko Hasu on tapahtuman yleisilmeiseen tyytyväinen.

— Perusasiat pelaavat hienosti. Hektinen päivähän tämä on meille järjestäjille, mutta valmistelut on tehty selkeästi hyvin, Hasu kommentoi.

Tässä hommassa pääsee tekemään niin paljon, kun ajaa erilaisissa maastoissa ja maisemissa. — Aleksi Arkko

IU on seuratasolla hyvin pieni toimija, mutta Hasun mukaan kokoaan suurempi. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että päivän tapahtumaa toteutti yli viisikymmentä talkoolaista.

— Seuran tavoitteissa ei ole kasvattaa aktiivisesti jäsenmäärää, vaan lajikulttuuria, ja tarjota mahdollisuus harrastaa kaikille. Tavallisia kilpailutapahtumia järjestetään ihan tarpeeksi, kertoo Hasu.

Hieno tapahtuma kisata

Kymmenen kilometrin taipaleen selvitti lauantaina nopeiten Jyväskylän Pyöräilyseuraa edustava Aleksi Arkko. Polkuja, kivikoita ja juurakoita sisältänyt reitti taittui 14-vuotiaalta hieman vajaaseen 32 minuuttiin.

— Reitti oli oikein mukava ajaa, mutta aika raskas. Ylä- ja alamäkiä oli tosi paljon, kuvailee Arkko reittiä.

Toista kertaa Imatra MTB -tapahtumaan osallistunut Arkko piti tämänvuotisen radan teknisyydestä.

— Viime vuodesta rata muuttui teknisemmäksi, kun tuli enemmän kiviä ja juurakkoa.

Taneli Toikka

Aleksi Arkko, 10 kilometrin radan päivän nopein, oli tyytyväinen mies maalissa.
Aleksi Arkko, 10 kilometrin radan päivän nopein, oli tyytyväinen mies maalissa.

Nuori pyöräilijä oli järjestäjien tapaan tyytyväinen kisapäivän ilmeeseen.

— Tosi mukava ja hyvin suunniteltu tapahtuma. Tänne on aina kiva tulla, kun näkee uusia ihmisiä ja pääsee ajamaan heidän kanssa kilpaa.

Arkko ajaa nyt maastopyörillä kilpaa neljättä vuotta. Lajissa viehättää sen monipuolisuus.

— Tässä hommassa pääsee tekemään niin paljon, kun ajaa erilaisissa maastoissa ja maisemissa.

Menestystä kotiradalla

Vaikka tulokset eivät hienon tapahtuman pääosassa olleetkaan, pärjäsivät Imatran Urheilijoiden pyöräilijät lauantaina varsin mainiosti. 30 kilometrin miesten sarjan ylivoimaiseksi voittajaksi ajoi IU:n Antti Kosonen. Saman matkan 16-vuotiaissa Tainionkosken Tähden Matti Hyypöläinen kurvaili kolmanneksi. Niin ikään 30 kilometrin Fatbike-sarjassa voitto meni Imatralle, Henri Pelliselle.

Kympin matkalla IU:n juniorit Martin Kullberg ja Eemeli Kautonen ajoivat sarjoissaan kolmansiksi.

Lappeenrannan Pyöräilijöistä mainiosti menestyi Elias Aavela, joka ajoi 60 kilometriä aikaan 1:47:07, ja oli 18-vuotiaiden sarjassa toinen.

Taneli Toikka

Imatra MTB -tapahtuman talkoohenkeä: Linnalan koulun 4E luokka järjesti puuhaa perheen pienimmille kerätäkseen varoja luokkaretkeään varten.
Imatra MTB -tapahtuman talkoohenkeä: Linnalan koulun 4E luokka järjesti puuhaa perheen pienimmille kerätäkseen varoja luokkaretkeään varten.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset