Imatralle viritellään curling-seuraa — Jäähallissa on sunnuntaina mahdollisuus kokeilla, kuinka tarkkaa puuhaa lähes 20-kiloisen curling-kiven liikuttelu liukkaalla jäällä on

Kai Skyttä

Culrlingin pelaaminen voi olla hyvinkin hauskaa.

Imatran jäähallista löytyy kaksi rataa curlingin pelaamiseen, mutta curling-seuraa ei vielä paikkakunnalla ole. Nyt sellainen on perusteilla, jos riittävästi graniittisen jääkiven liikuttelusta kiinnostuneita pelaajia ilmaantuu paikalle sunnuntaina 17.3. Imatran jäähallilla pidettävään infotilaisuuteen.

Imatran jäähallin curling-radoilla monet työporukat ja erityisliikuntaryhmät ovat jo käyneet kokeilemassa, kuinka vajaan kahdenkymmenen kilon painoinen kivi liikkuu kohti pesää liukkaalla jäällä.

— Aika monta tyky-tilaisuutta siellä siellä on pidetty, kertoo Etelä-Karjalan Liikunnan terveysliikunnan kehittäjä Mikko Ikävalko.

Tällä hetkellä Imatraa lähin toimiva curling-seura löytyy Savitaipaleelta.

Curlingia ovat päässeet Imatralla kokeilemaan myös hiihtoloman liikuntaleiriläiset, kun Mikko Ikävalko yhdellä leirillä järjesti curling-radan Linnalan kentälle.

Höylätylle ulkojäälle tehty pelikenttä ei luonnollisesti vastannut viimeisen päälle valmistetun sisäjään olosuhteita, mutta hauskaa nuorilla pelaajilla oli.

Imatran jäähallin kahvion vip-tilassa järjestetään sunnuntaina 17.3. klo 12 infotilaisuus curlingista. Tilaisuuden jälkeen on mahdollisuus kokeilla lajia.

Lajista kiinnostuneiden kannatta varata mukaan sisäpelitossut tai lenkkarit ja sopivasti vaatetta ylle. Pelivälineet löytyvät hallilta.

Jäähallilla on kaksi rataa ja 32 kiveä, jotka riittävät neljän kahdeksanhenkisen joukkueen pelivälineiksi.

Jos seuran perustamiseen löytyy riittävästi innokkaita, tarkoitus on että seuran vakiovuorot alkaisivat pyöriä jäähallilla.

Curling

Jäällä pelattava joukkuepeli, jossa liu’utetaan pyöreitä graniittikiviä tavoitteena saada mahdollisimman monta omaa kiveä lähemmäksi kehän keskipistettä kuin vastustajan kivet.

Tiettävästi peli on kehitetty 1600-luvulla Skotlannissa, mistä se levisi siirtolaisten mukana länteen. Lajin nykyinen mahtimaa on Kanada.

Curling-kivi on pyöreä, enintään 91,44 senttimetriä ympärysmitaltaan ja vähintään 11,43 senttimetriä korkeudeltaan. Kivi painaa kahvoineen ja pultteineen 17,24–19,96 kilogrammaa.

Pelaajat käyttävät erityisiä curlingia varten suunniteltuja kenkiä.

Jokaisella pelaajalla on oma harja. Harjaamalla vaikutetaan kiven liikkeisiin.

Lähde: Wikipedia

Luetuimmat