Imatralainen Lisa Jamil osallistui rytmisen voimistelun nuorten MM-kisoihin viime viikonloppuna Moskovassa — ”Ihan hyvin kisat menivät”

Imatran voimistelijoiden Lisa Jamil oli toinen Suomen yksilöiden edustajista viime viikoloppuna Moskovassa MM-kisoissa. Seuraavana tavoitteena hänellä on voittaa SM-kilpailut marraskuussa.

Santeri Tynkkynen

Imatran voimistelijoiden Lisa Jamil harjoittelee pääsääntöisesti Imatran urheilutalolla.

Imatran voimistelijoita edustava Lisa Jamil, 15, palasi rytmisen voimistelun nuorten MM-kisoista Moskovasta takaisin Imatralle tiistaina.

Jamil oli toinen Suomen yksilöiden edustajista viime viikonloppuna Moskovassa MM-kisoissa, ja hän kilpaili kolmella ohjelmalla.

Jamil sijoittui pallolla sijalle 23. pistein 15.300, keiloilla sijalle 35. pistein 14.150 ja nauhalla sijalle 27. pistein 13.400. Kisoissa oli yhteensä 61 osallistujaa.

Nuori voimistelija on omien sanojensa mukaan ihan tyytyväinen kisoihin.

— Ihan hyvin kisat menivät. Ainakin pallossa onnistuin hyvin, mutta toisaalta kaikki ohjelmat olisivat voineet kyllä mennä paremminkin.

Hänen mukaansa eniten kisoissa jäi harmittamaan nauha ohjelmassa ollut heitto, joka meni liian pitkäksi. Kisareissussa hänelle tärkeintä oli kokemus.

— Kisat menivät kuitenkin paremmin kuin vuosi sitten EM-kisat, Jamil sanoo.

Seuraavana tavoitteena Jamililla on voittaa SM-kilpailut, jotka käydään marraskuussa Espoossa. Lisa Jamilia valmentaa Marina Petrakova

Juttua muokattu 25.7. kello 18:25, lisätty valmentajan nimi

Luetuimmat

Uusimmat uutiset