Jaakko Hänninen pyöräili toiseksi Ranskan Dijonissa: ”Mukava todeta, että myös tasamaalla pystyy taistelemaan voitosta”

Eino Hänninen

Edellisen viikonvaihteen kilpailut Jaakko Hänninen joutui jättämään väliin kuumeilun ja flunssan vuoksi. Dijonissa kunto oli taas kohdillaan.

Kovana mäkimiehenä tunnettu ruokolahtelainen kilpapyöräilijä Jaakko Hänninen osoitti viikonloppuna pärjäävänsä myös tasaisemmassa maastossa. Hänninen sijoittui Ranskan Dijonissa ajetussa 155 kilometrin kilpailussa toiseksi.

107. kerran ajettu amatöörien klassikkokilpailu Dijon – Auxonne – Dole - Dijon on reittiprofiililtaan tasainen. Reitin puolessa välissä oli yksi nousu, mutta se ei ollut kilpailun kannalta ratkaiseva. Hyvävauhtiseen kilpailuun toi lisävaikeutta kohtalainen sivutuuli.

TWD-Länkenin Hänninen oli suoritukseensa tyytyväinen.

— Hyvä kilpailu tasamaalla. Voittokaan ei ollut kaukana, summaa Jaakko Hänninen.

Hänninen kertoo kisan olleen pitkään tasainen. Vaikka irtiottoja tapahtui, kärkipolkijat eivät päässeet karkuun pääjoukolta. Lopussa sivutuuli verotti pääjoukkoa ja Hänninen pääsi irtautumaan pienessä ryhmässä. Hän kertoo iskeneensä viimeisessä loivassa nousussa.

— Viimeiselle viidelle kilometrille meitä oli kärjessä kolme ajajaa. Minä säästelin vedoissa, koska minulla oli omia kirikykyisiä miehiä takana. Jenkki pääsi yllättämään kilometri ennen maalia sen verran terävästi, että häntä en enää saavuttanut. Joka tapauksessa mukava todeta, että myös tasamaalla pystyy taistelemaan voitosta, Jaakko Hänninen analysoi lehdistötiedotteessa.

Etapin voiton vei Eric Voigt USA:sta.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset