SK Vuoksen Eetu Korhonen suunnisti toiseksi FIN5-viikolla Tahkolla

Essi Korhonen

Eetu Korhonen suunnisti viiden kilpailun suunnistusviikolla kokonaiskisassa toiseksi.
Eetu Korhonen suunnisti viiden kilpailun suunnistusviikolla kokonaiskisassa toiseksi.

SK Vuoksen suunnistaja Eetu Korhonen nousi palkintokorokkeelle FIN5-suunnistusviikolla Kuopion Tahkolla. Viiden osakilpailun FIN5 päättyi Korhosella perjantaina takaa-ajolähdön kolmanteen sijaan ja samalla kokonaiskilpailun hopeasijaan.

Korhonen suunnisti vaihtelevissa maastoissa tasaisen sarjan. Hän sijoittui jokaisessa osakilpailussa kymmenen parhaan joukkoon ja oli kolmessa kilpailussa mukana kärkikolmikossa.

Korvenkyläläinen Korhonen kilpaili 18-vuotiaiden poikien eliittisarjassa. Voiton sarjan kokonaiskilpailussa vei Rasti-Lukon Aleksi Lohtander.

Toinen SK Vuoksen suunnistaja eliittisarjoissa oli ruokolahtelainen Oona Tonder, joka sijoittui 16-vuotiaiden tyttöjen kokonaiskilpailussa sijalle 15.

Kärkikymmenikköön juniorisarjoissa ylsi Ilona Tonder, joka oli 12-vuotiaiden tyttöjen tukireitillä kokonaiskilpailussa kuudes.

Imatran ja Ruokolahden yhteisen suunnistusseuran SK Vuoksen muiden edustajien sijoitukset kilpasarjoissa olivat: Essi Korhonen (1. sija, D20A), Anni Toiviainen (4. sija, D21A), Mika Tonder (10. sija, H45A) ja Mika Korhonen (13. sija, H45A).

Fin5-viikon pääsarjojen voittajat olivat SK Pohjantähden Sofia Haajanen ja Navin Joonas Ahola. Kilpasarjoissa suunnistusviikolla oli kaikkiaan 1700 osallistujaa ja kuntosarjat mukaan lukien tapahtuma keräsi Tahkolle noin 3500 suunnistajaa. Osallistujia FIN5:llä oli yli 20 maasta.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset