Imatran Urheilijoiden Senni Salminen sai Kimpiseltä haluamansa SM-mitalin ja ennätyksen, valmentaja Matti Mononen jännitti lehtereillä — "Vielä jäi varastoon"

AOP/Mikko Lieri

Senni Salminen hyppäsi Kalevan kisoissa uransa parhaan tuloksen ja sarjan. Palkinnoksi tuli SM-pronssia ja kiinnitys paikkaan Ruotsi-ottelussa.
Senni Salminen hyppäsi Kalevan kisoissa uransa parhaan tuloksen ja sarjan. Palkinnoksi tuli SM-pronssia ja kiinnitys paikkaan Ruotsi-ottelussa.

Senni Salminen järjesti sunnuntaina kelpo näytöksen Kalevan kisojen takasuoran yleisölle. Imatran Urheilijoiden kolmiloikkaaja nousi finaalin viimeisellä kierroksella jo sentillä Emma Pullolan edelle hopeasijalle omalla ennätyksellään 13,54.

Pullola kuitenkin loikki viimeisellä yrityksellään saman tuloksen ja nappasi lopulta SM-hopean itselleen.

Salminen oli iloinen uransa kolmannesta Kalevan kisojen pronssistaan. Edellinen tuli 2017.

— Mitali ja ennätys olivat ehdottomasti tavoitteeni. Ajattelin, että sitten vasta voin olla tyytyväinen. Päällimmäinen fiilis on tosi hyvä, Salminen kertoi.

Kristiina Mäkelä palasi pitkältä harjoitustauolta kovassa kunnossa ja nappasi viidennen Suomen mestaruutensa peräkkäin tuulituloksella 14,19. Sallituissa oloissa syntyi uusi kauden kotimainen kärkitulos 14,15.

— On tosi hyvä, jos tämä on keskitason suorituksen mitta. Parissa loikassa en päässyt ihan ponnistamaan lankulta, silti se on siellä 14 hujakoilla. Siihen voi olla tyytyväinen.

— Ei ollut hirveän hyvä fiilis ennen kisaa, mutta kenttä oli niin hyvä ja sää niin lämmin, että juoksuni kulkui tosi hyvin.

Mäkelä kertoi kuulleensa, että grafiikan mukaan hän tuli lankulle nopeammin kuin koskaan.

— Se johti siihen, että hätäilin vähän loikissa. Olisi pitänyt odottaa loikkia kauemmin ilmassa. Tällaisessa avauskisassa hermotus ei ole ihan kohdallaan, eivätkä jalat tuntuneet ihan herkimmiltä, Mäkelä kertoi.

Senni Salminen kertoi olevansa erityisen tyytyväinen viimeisen kierroksen suorituksestaan. Viisi ensimmäistä yritystä olivat jääneet ärsyttämään häntä

— Tasaisen hyvää, mutta en vain saanut kaikkea pelaamaan. Aluksi juoksu tuli vähän huonosti, sitten kakkosloikka ei meinannut toimia, mutta nyt olen iloinen ennätyksestä.

Salmisen alastulo ennätyshypyssä ei ollut paras mahdollinen. Valmentaja Matti Mononen vahvisti, että toinen jalka osui hiekkaan liian aikaisin.

— Se vähän ärsyttää. Vielä jäi varastoon. Vielä ei ollut sellaista tunnetta, että nyt, Salminen totesi.

Salminen tiesi olevansa hyvässä kunnossa. Erityisen paljon häntä lämmittää hyppyyn löytynyt tasaisuus. Kalevan kisojen finaalisarjaan mahtui ennätyshypyn lisäksi mitatut tulokset 13,36, 13,33, 13,31 ja 13,22.

—Olemme saaneet nostettua tason tuohon, että ei tule mitään alle kolmentoista hyppyjä. Se on tärkeää, enkä halua, että se siitä laskee.

Salminen ei ole edustanut Suomea kertaakaan Ruotsi-otteluissa. Nyt pääsy arvotapahtumaan on varsin lähellä.

—Sinne olisi totta kai kiva päästä.

Matti Mononen oli Kimpisen aurinkokatsomossa tulisilla hiilillä suojattinsa kisaa seuratessaan.

— Hyvä kisa oli. Meni vähän, ennen kuin lämpesi. Viimeistä ennen oli käsijarru vähän päällä, Mononen sanoi.

Mononenkin oli tyytyväinen Salmisen sarjan tasaisuuteen mitalin ja ennätyksen ohella. Valmentaja katsoi, että varastoon jäi vielä senttejä.

— Kisa kisalta on mennyt eteenpäin. Tasoa on saatu nostettua selvästi. Perushypytkin kantavat 13,30:een. Se on tärkeää, sillä silloin on mahdollista, että se iso hyppy tulee sieltä.

Mononen on tottunut Kalevan kisoihin urheilijan roolissa. Hän eli Salmisen suorituksissa sydämellään mukana.

—Paljon jännempää se näin päin on. Itse kentällä ollessa ei jännitä, täällä jännittää. Tosi mukavaa tämä oli, varsinkin tällä kentällä. Itselläni on Kimpiseltä niin paljon hyviä muistoja.

Luetuimmat

Kommentoidut