Lunta ei enää kipata Vuoksen virtauksiin, jatkossa Imatran kaupungin lumikuormat ajetaan Kuparin vanhalle teollisuusalueelle — Kiinteistöhuoltajat ihmettelevät aikatauluja

Kiinteistöhuollon näkökulmasta aikataulut pakottavat lumenajoon päiväsaikaan myös keskustassa.

Jarmo Hämäläinen

Lunta ei enää tällä talvikaudella ajeta Vuokseen.
Lunta ei enää tällä talvikaudella ajeta Vuokseen.

Imatran kaupunki lopettaa kaduilta ja pihoista talvisin aurattavien lumien kippaamisen Vuokseen. Tähänastinen lumenkaatopaikka Vuoksen rannassa Hiljan pihan vieressä suljetaan puomilla.

Jatkossa lumet tulee kuljettaa Kuparin ja Ovakon terästehtaan välissä olevalle tyhjälle teollisuustontille, jossa aiemmin sijaitsi vanha mäntyöljytehdas, kertoo tilaajainsinööri Ville Pesu Imatran kaupungilta.

Lumen mukana sohjopatjassa voi tulla isojakin kiviä, jotka jäävät voimalaitoksen välppiin. — Erkki Luukkonen

Kaupungin mukaan lumenkaatopaikasta Vuoksella luovutaan ympäristösyistä sekä Fortumin vaatimuksesta.

— Pitää paikkansa, vahvistaa Fortumin Imatran paikallisedustaja Erkki Luukkonen.

Lumen mukana Vuokseen päätyy epäpuhtauksia ja monenlaista tavaraa, kuten roskaa, puuta ja kiviä. Virran mukana roskat ja muut materiaalit kulkeutuvat aina voimalaitokselle asti, jossa niiden poistaminen aiheuttaa työtä ja kustannuksia.

— Lumen mukana sohjopatjassa voi tulla isojakin kiviä, jotka jäävät voimalaitoksen välppiin, Luukkonen mainitsee.

Myös ympäristöasiat painavat. Fortumissa ei katsota hyvällä, että roskia päätyy Vuokseen.

— Se ei ole nykypäivää, Luukkonen sanoo.

Pääsy sallittu myös yksityishenkilöille

Vuosittain kaupungin alueelta kerättävien lumikuormien määrät vaihtelevat. Viime vuonna pelkästään Imatran Kiinteistö- ja aluepalvelu ajoi Vuokseen 1 200 lumikuormaa.

Ville Pesun mukaan uutta lumenkeräyspaikkaa kokeillaan tämän talven ajan, jonka jälkeen päätetään jatkosta.

— Arvioimme sitten kokemuksia siitä, onko paikka hyvä, Ville Pesu sanoo.

Liikennöinti uudelle lumenkaatopaikalle tapahtuu Terästehtaantien kautta. Alue soveltuu uuteen käyttöönsä hyvin, Pesu arvioi. Toiveissa on, ettei alueella tarvitse tehdä juuri maanrakennustöitä.

— Alue on sikäli valmis tähän toimintaan, että siellä ei tarvitse tehdä kuin pientä puuston raivausta ja pintamaan poistoa. Sulamisvesien osalta hyödynnetään vanhoja laskeutusaltaita ja metsää. Alueella tehtäneen myös sulamisvesien ohjausta, Pesu sanoo.

Lumenkaatopaikka on myös yksityishenkilöiden käytössä. Ainakin toistaiseksi lunta saa ajaa alueelle ilmaiseksi. Portit ovat arkisin avoinna klo 6–18 välisenä aikana. Muina aikoina alue suljetaan puomilla.

Aikataulu huolettaa kiinteistöhuollon ammattilaisia

Kiinteistöhuoltofirmoissa muutos herättää huolta sivullisten turvallisuudesta Imatran kävelykeskustassa lähinnä lumenkaatopaikan aukioloaikojen johdosta.

Uudet pelisäännöt pakottavat nimittäin lumenajoon päiväsaikaan, mikä voi aiheuttaa hurjiakin vaaratilanteita, sanoo Keijo Puustinen Honeywellistä.

Tähän asti lunta on kuormattu ja ajettu myöhään illalla Koskenpartaan liikkeiden sulkeuduttua, jolloin ihmisiä ei enää juuri ole liikkeellä, Puustinen kertoo.

Lumenkaatopaikan aikataulut eivät enää tue tällaista. Puustinen kysyykin, onko aikatauluja harkittu tarpeeksi.

— Työkoneet ovat todella isoja. Joku pieni koululainen ei paljoa peileissä näy. Olen myös huolissani vanhuksista, Puustinen toteaa.

Pesu ei lupaa pidennystä aukioloaikaan, mutta toteaa, että halutessaan kiinteistöfirmat voivat kiikuttaa lunta myös muualle kuin Kupariin.

Luetuimmat

Kommentoidut