Kesäkuussa kirjoja lainattiin edellisvuotta enemmän — Imatralaisten kesälukulistalla ovat kotimaan kestosuosikit ja kansainväliset hitit

Kesäkuussa kokonaisaineiston lainauksia tehtiin yhteensä 22 000 kappaletta.

Santeri Tynkkynen

Kirjastonhoitaja Ari Sareslahden mukaan Enni Mustosen kirjat ovat kestosuosikkeja myös kesällä.
Kirjastonhoitaja Ari Sareslahden mukaan Enni Mustosen kirjat ovat kestosuosikkeja myös kesällä.

Kesäkuussa imatralaiset käyttivät kirjaston palveluita ahkerasti, kertoo kirjastonhoitaja Ari Sareslahti Imatran pääkirjastolta. Kirjoja on kesäkuun aikana lainattu viime vuotta enemmän.

— Toki viime kesänä kirjasto oli suljettuna hetken remonttien takia, mutta varsinkin kun säät ovat olleet tälläkin viikolla huonommat, kohtalaisen vilkkaasti on käyty.

Kesälomamatkailukin näkyy kirjaston palveluissa niin, ettei muu asiointikaan juuri hidastu kesäaikaan.

— Kun matkailijoita ja turisteja käy enemmän, niin erilaisia nettipalveluja, kuten pankkiasiointia, käytetään paljon, Sareslahti kertoo.

Kesällä luetaan kevyempää

Sareslahden mukaan kesällä paikallisten lukutottumuksessa näkyy kevyempi kaunokirjallisuus. Kestosuosikit ovat myös kesähittejä.

— Aika paljon on kyselty sellaisia kirjoja, joista on tutulta saatu vinkki. Lomalla lukevat sellaiset ihmisetkin, jotka eivät muuten käy kirjastossa niin paljon. Enni Mustosen kirjat ovat varausjonossa, ne ovat kestosuosikkeja myöskin kesällä.

Kesälomalla lastenkirjat ovat niin ikään suosiossa, Sareslahti lisää. Sen lisäksi imatralaisia kiinnostavat dekkarit, mutta myös kansainväliset menestysteokset.

— Eppu Nuotion Elämänlanka ja Camilla Lekbergin dekkarit ovat suosittuja, samoin kuin Michelle Obaman Minun tarinani -kirjasta on edelleen varauksia.

E-kirjojen suosio kasvaa

Elektronisten eli e-kirjojen ja äänikirjojen kasvava käyttö näkyy. Valikoima on suppeampi, ja lainaus painottuu Sareslahden mukaan kaunokirjallisuuteen.

Kesäkuussa kokonaisaineiston lainauksia tehtiin yhteensä 22 000 kappaletta. Tällä hetkellä ääni- ja e-kirjoja lainataan noin 1700-1900 kuukaudessa. Vaikka määrä ei ole vielä kokonaislainauksissa suuri, suosio kasvaa nopeasti.

— E-kirjojen ja äänikirjojen suosio kasvaa kaikista eniten, tänä vuonna kasvu on 30 prosenttia. Äänikirjoja lainataan yllättävän paljon, Sareslahti sanoo.

Juttua päivitetty 4.7.2019 klo 6:58: korjattu etunimen kirjoitusasu Kamilasta Camillaksi.

Imatran kirjastot kesällä 1.6.-31.8.

Pääkirjasto

ma–to klo 9–19
pe klo 9–16
la–su suljettu

Rajapatsaan kirjasto

omatoimiaika joka päivä klo 7–21

Vuoksenniskan kirjasto

omatoimiaika joka päivä klo 7–21

Asiakaspalvelu palaa Vuoksenniskan ja Rajapatsaan lähikirjastoihin 29. heinäkuuta.

Luetuimmat

Kommentoidut